Miksi koira kannattaa suojata punkeilta?
Lue, miksi on tärkeää estää punkkeja puremasta koiraasi – ja miten Bayvantic vet suojaa nelijalkaista ystävääsi.
Punkit ovat kiusallisia ulkoloisia ja sen lisäksi ne voivat aiheuttaa koirallesi vakavia terveysongelmia. Lyhytkin lenkki korkeassa ruohikossa antaa näille pikku vihulaisille tilaisuuden kiinnittyä koiraasi ja tartuttaa sairauksia. Siksi on tärkeää pitää huolta siitä, että koiralla on punkkisuoja.
Koirat joutuvat jatkuvasti alttiiksi punkeille, sillä ne liikkuvat paljon paikoissa, joissa punkit viihtyvät: puistoissa, metsissä ja pihoilla korkeassa ruohikossa. Siellä punkit piileskelevät odottamassa tilaisuutta hypätä ohi kulkevan eläimen turkkiin. Ja kun punkki on kiinnittynyt, se imee verta useamman päivän ajan. On tärkeää pitää mielessä, että jotkut punkit voivat kantaa tartuntoja ja levittää sairauksia imiessään verta isäntäeläimestä. Siksi punkinpuremat kannattaa pyrkiä ehkäisemään jo ennalta.
Kun valitset koirallesi punkkisuojaa, on tärkeää tietää, miten valitsemasi tuote toimii. Tuotteissa on nimittäin eroja. Niiden sisältämä aine voi vaikuttaa punkkiin jo ennen kuin se ehtii purra, tai aine voi alkaa vaikuttaa vasta kun sitä siirtyy punkkiin sen jälkeen, kun punkki on kiinnittynyt ja alkanut imeä verta. Bayvantic vet ennaltaehkäisee punkkien puremia. Jos punkki ehtii purra, se saattaa ehtiä levittää sairauksia siitä huolimatta, että koirallasi on käytössä punkkisuoja.