Häädä punkit ennen kuin ne purevat

Moni meistä on onnellinen, kun aurinko vihdoinkin tulee esiin ja pääsemme viettämään enemmän aikaa ulkona luonnossa nelijalkaisen parhaan ystävämme kanssa. Mutta kun ilmat lämpenevät, myös punkit lähtevät liikkeelle Suomen luonnossa. Mitä punkit ovat ja miten vaarallisia ne ovat koirallesi?

Hämähäkkieläimiin lukeutuvat punkit ovat koirien yleisimpiä ulkoloisia. Ne ovat kiusallisia pikku vihulaisia, koska ne imevät verta nisäkkäistä, toisin kuin sukulaisensa hämähäkit. Verta imiessään punkit voivat tartuttaa sairauksia ihmisiin ja eläimiin.

Punkkien elinkiertoon kuuluu useita kehitysvaiheita. On todettu, että ne voivat levittää sairauksia elinkiertonsa kaikissa vaiheissa. Siksi ei riitä, että punkin irrottaa heti kun sen havaitsee, sillä aikuisvaihetta edeltäviä punkin toukkia ja nymfejä on lähes mahdotonta havaita karvapeitteen seasta.

Uusimmissa tutkimuksissa on myös todettu, että tietyt sairaudet tarttuvat nopeammin kuin aiemmin on uskottu. Ennen luultiin, että jos punkki poistetaan 24 tunnin kuluessa iholle kiinnittymisestä, tartuntariski on häviävän pieni. Nykyisin kuitenkin tiedetään, että anaplasmoosin tai babesioosin1 aiheuttavat loiset voivat tartuttaa jo kahdeksassa tunnissa. Monet virukset, esimerkiksi puutiaisaivokuumeen eli TBE:n (Tick borne encephalitis) aiheuttaja, tarttuvat välittömästi.

Siksi nykyisin suositellaan, että punkkien torjuntaan käytetään aineita, jotka karkottavat punkit ENNEN kuin ne pääsevät puremaan.

Bayvantic vet -valmisteella on karkottava vaikutus, eli se estää punkkia imemästä verta ja minimoi siten tiettyjen punkkien levittämien sairauksien tarttumisriskin.


Huomioi tämä

Punkki voi purra muitakin kuin koiraasi ja on todella epämiellyttävää, jos koira kantaa punkkeja turkissaan kotisohvalle. Siksi luonnossa liikkumisen jälkeen kannattaakin tehdä punkkitarkastus sekä koiralle että itsellesi. Vielä tärkeämpää on suojata koira aineella, jolla on karkottava vaikutus ja joka pitää punkit poissa. Bayvantic vet on tällainen valmiste.

Ota punkkisuoja käyttöön heti!

Paras tapa vähentää punkin puremien ja niiden välittämien sairauksien riskiä on käsitellä koira punkkitartuntoja ehkäisevällä aineella mahdollisimman pian. Se käy kätevästi reseptivapaalla valmisteella, kuten Bayvantic vet.

Punkit lähtevät liikkeelle heti, kun ulkolämpötila nousee yli viiteen asteeseen. Hyvin kostealla ja leudolla säällä punkit saattavat olla aktiivisia myös muulloin kuin kesällä. Siksi on tärkeää suojata koira myös keväällä ja syksyllä ja pitää silloinkin punkit loitolla.

1. Varloud et al 2018, “Early Babesia canis transmission in dogs within 24 h and 8 h of infestation with infected pre-activated male Dermacentor reticulatus ticks”, Parasites & Vectors (2018) 11:41

Connect with Elanco


Elanco and the diagonal bar logo are trademarks of Elanco or its affiliates. ©2023 Elanco

PM-FI-23-0044 / 03-2023